FC 69 - C98 Pojat - SM 2014...

Uutiset

Kauniinkolea talvikeli ja tasaista rusettiluistelua Jokelassa

Posted by Mika Kolamo on February 11, 2012 at 8:25 AM

Kyykän 98-poikien treenimatsirumba jatkui lauantaiaamun pakkaskelissä Jokelan tekonurmella, Tuusulan kunnassa. Vastustajaksi oli sovittu JäPS.


Olimme alustavasti sopineet JäPSin vastuullisen koutsin kanssa, että pelaamme ottelun sekajoukkueilla, mitä tulee pelaajien tasoon. JäPSin C14-junioreissa se tarkoittaa sitä, että heillä on Akatemia ja Haaste, joista miksataan joukkue. Meillä se tarkoittaa sitä, että meillä on yksi ainoa C98-joukkue, josta rakennellaan pelaava joukkue kuhunkin peliin. Tälle päivälle molempien joukkueiden yhteisenä lähtöajatuksena oli se, että ajetaan sisään pelaajia, jotka eivät ole vielä pelanneet harjoituskaudella juurikaan. Jaetaan vastuita ja rohkaistaan pelaajia omissa vahvuuksissaan.


Ottelun jälkeen saattoi todeta, että tapahtuma oli onnistunut kokonaisuus, mitä tulee lähtöajatuksiimme. Ottelu oli tasainen vääntö, jossa molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. JäPS oli niskan päällä ensimmäisen puoliajan ja me veimme ottelua toisella jaksolla. Maalipaikkoja oli molemmilla joukkueilla ihan riittävästi vaikka lopputulokseen 5-5, mutta lopputulos oli kuitenkin 80 minuutin jälkeen 0-0. 


Itse katselen tietysti oman joukkueen peliä ja en ole lainkaan kiinnostunut vastustajan tuhlailusta. Eli vaikka peruspelaaminen (puolustaminen, pelinrakentelu ja syöttöpeli yleensäkin) olikin hyvää, jäi ottelusta sellainen ensitunne, että nyt tuhnutettiin maalipaikoissa oikein monen pelaajan voimin.


Tuhnuttamisen kavalkadia tähän seuraavaksi...


Joko maalilaukaus oli kuin laukaus amerikkalaisen jalkapallon maaliin, missä laukaisija oli niin takakenoisessa asennossa, että takaraivo hipaisi Jokelan jäisen tekonurmen pintaa. Tai sitten laukaus, jos sitä sellaiseksi kehtaa edes kutsua, oli kuudentoista rajalta liikkeelle lähtenyt puhtaan epäpuhdas rintapotkukärkkärilussu. Tämä hiljainen lussu vieri nopeudella 2 millimetriä sekunnissa kohti maalivahtia, joka olisi voinut juoda kupin kahvia odotellessaan pallon saapumista jalkoihinsa. Haukotus. Kavalkadin kruununa Kyykän C98-ryhmä esitteli lahtelaisen versionsa 3v0-ylivoimahyökkäyksen päättämisestä - se päättyi laukaukseen päin tolppasuorana seisonutta JäPS-maalivahtia. Linnanmäellä noin "tarkasta" osumasta olisi voittanut ison pehmonallen. Tänään Kyykän C98-joukkue esitteli Jokelassa koko arsenaalinsa maalintekopaikoissa epäonnistumisessa. Mutta sellaista on futis, ja siksi se onkin niin mukavaa - sittenkin.


Joka tapauksessa kaikenlaisen tuhnuttamisen takaa löytyy aina valonkajastus. Ja tänään se oli sitä, että joukkue jaksoi puristaa koko 80 minuuttia väkevästi ja kohti ottelun loppua maalipaikkoja luoden. Harjoittelu on ollut tunnollista, ja pelaajat jaksavat pelata isoja minuutteja. Sitkeyden pelata omaa peliä ja siinä ohessa halun voittaa voi aistia kauas. Sen voi miltei maistaa, ellei jopa haistaa. Se tuoksu on laventelia ja se tuoksu on karhunjätöstä, jotain mahdottoman luonnollista, mutta kuitenkin niin omintakeista. "Tein sulle kotiviinin, mansikoista vain, kirsikoista omenoista, rakkaus rinnassain."

 

Olosuhteiltaan ottelu oli meille vaikea. Ottelu oli 98-ryhmälle ensimmäinen ulkokenttäpeli tällä kaudella ja emme ole edes harjoitelleet ulkokentillä. Ja nyt kenttä oli todella haastavassa tilassa - jäinen ja vähintään liukkaahko. Osa pelaajistamme oli kentällä luistelemassa, ja oli heti ilmiselvää, että tietyt kenkävalinnat eivät olleet toimivat Jokelan jäiselle baanalle. Matalateräiset luistimet futiskengän lestillä olisivat olleet toimivammat. Tosin tässä kohtaa vanha ja kovin kulunut kliseehän kuuluu: kenttä ja olosuhteet ovat molemmille joukkueille samat. Klisee on uskottava, mutta jos ollaan oikein huolellisia ja sytytetään lamppu pään sisässä, klisee ei natsaa aivan täysin tälle päivälle. Mutta ei sen tarvitsekaan natsata. Kenttä oli jälkeenpäin ajateltuna mainio haaste ja testi pelitavallemme ja osaamisellemme.


Ja siitä nostankin neuvostoaikaista karvalakkiani pelaajille, että he jaksoivat jauhaa syöttöpeliämme alusta pelin loppuun saakka, vaikka joutuivatkin luisteluradalle nappikset jalassa. Syöttäminen oli vaikeaa, koska syöttöjen piti oli millimetrintarkkoja, ja haltuunotot olivat haastavia, sillä haltuunoton hetkellä kehonhallinnan piti olla SHA-guru Köpi Lampisen asteikolla vähintään arvosanan 3-/3 -luokkaa. Köpi olisi hytkynyt haltioissaan Jokelan tekonurmella nähdyn lauantaiaamun kehojen rytmiikasta ja yhteisestä ruumiinsävelestä. Pelaajat tasapainoilivat kuin akrobaatit kahden pilvenpiirtäjän huippujen väliin pingotetulla manillaköydellä. 


Tulihan harhasyöttöjä paljon ja tulihan huonoja haltuunottoja paljon, mutta ottelu toimi ainakin meidän näkökulmastamme loistavana oman pelitapamme treeninä. Jos joukkue pystyy liikuttamaan palloa ja toteuttamaan omaa pelaamistamme Jokelan jäällä, on sen pallon liikuttamisen onnistuttava myös kesäisillä sameteilla. Okei, vastustaja säätää ison osan onnistumisista, mutta me emme voi tällä hetkellä keskittyä kuin omaan suorittamiseemme, ja kaikki, mitä teemme kentällä, lähtee omasta ideologiastamme ja siihen soveltuvista pelaajistamme. Muut tehkööt samaan aikaan oman parhaimpansa - ja toivottavasti mahdollisimman hyvin. Yhteinen projektihan tämä junnufutis lopulta on.


Hyvä peli paljon tuhnuttamisen kera.


Huomenna 14 pelaajaa matkaa SHA-tapahtumaan Eerikkilään esittelemään tämänhetkistä kehonhallintaansa Kyösti "Keho_ja_ Kuperkeikka_On_Temppelimme" Lampiselle. On suorastaan pelottavaa nähdä, mikä on pelaajavahvuus huomenna Eerikkilään lähdettäessä - saati ensi viikon tiistaina SHA-setin päätöspäivänä. Tänään tätä kirjoittaessa on neljä pelaajaa kuumepotilaana, ja juuri kolmetoista sekuntia sitten joukkueen kapteeni ilmoitti potevansa kovaa kurkkukipua. Jos jäinen kenttä oli tänään haastava rasti, flunssarasti on giganttisesti haastavampi.


Mutta katsotaan millaisella joukkueella juostaan huomenna klo 15.00 alkaen Vepsua vastaan Eerikkilän hallissa. Mukava nähdä, millaisessa talvi-iskussa K. Teräväisen taitava ryhmä on. Epäilen, että erinomaisessa.


Avauskokoonpano tänään talvisella Jokelan "jäällä":


Santeri

Matu-Teme-Kaltsu(C)-Pate

Nacce

Markus-Gee-Jymy-Aukki

Jyti


Categories: Otteluraportit (valkoinen joukkue)

Post a Comment

Oops!

Oops, you forgot something.

Oops!

The words you entered did not match the given text. Please try again.

Already a member? Sign In

0 Comments