FC 69 - C98 Pojat - SM 2014...

FC Kuusysin Pojat 98-joukkueella oli lähdettäessä kauteen 2010-2011 kaksi päätavoitetta: Uudenmaan piirin piirisarjoissa menestyminen ja Oslossa pelattavassa Norway Cupissa hyvän suorituksen saavuttaminen. Koko talvikauden harjoittelu tähtäsi näiden kahden päätavoitteen toteutumiseen niin hyvin kuin mahdollista. Piirisarjoista meillä on jo edellisiltä kausilta kokemusta, joten tiesimme, miten niiden suhteen piti ajoittaa kuntopiikit ja oma osaaminen sekä miten ja millä tasolla kukin vastustajamme pelasi. Mutta Norway Cupista meillä ei ollut mitään muuta etukäteistietoa kuin tilastollisia faktoja: kyseessä oli maailman toiseksi suurin junioriturnaus jalkapallossa ja lisäksi kyseessä oli ajallisesti pitkä turnaus. Eli lähtökohdat junnujoukkueelle olivat haasteelliset muussakin kuin kilpailullisessa mielessä. Matkan kokonaispituus meri- ja maateitse matkatessa tulisi olemaan 11 päivää. Se olisi pitkä aika saman pienen yhteisön parissa samojen ja ehdottomien rutiinien ja sääntöjen määrittelemänä. Kaikki piti suunnitella hyvin tarkasti aina lähtöhetkestä kotiin paluun viimeisille sekunneille. Turnausmatkan sisällä olisi paljon muuttujia, joiden olemassaolo tulisi ilmi vasta matkan aikana – ei välttämättä suunnitteluvaiheessa ollenkaan eikä mitenkään.

Kilpailemisen suunnittelu ja toteuttaminen vaati tuekseen paljon muuta suunnittelua. Tietysti iso osa etukäteissuunnittelusta ja matkan aikaisten muuttujien läsnäolosta oli joukkueenjohtajien tehtäväaluetta, mutta vastuuvalmentajan ja muiden valmentajien oli hyvä olla perillä kaikesta matkaan liittyvästä suunnittelusta. Juniorijoukkueen vapaaehtoistoiminnassa toimihenkilöiden tehtäväalueiden ankara toisistaan erottelu ei ole hedelmällistä, sillä se johtaa helposti tilanteisiin, joissa kukaan ei kanna vastuuta, kun ihmetellään, kenen piti hoitaa se ja se asia. Eli mieluummin monta kokkia keittämässä soppaa samalla reseptillä kuin se, että soppaa ei keitä kukaan.

Päätös osallistumisesta Norway Cupiin 2011 tehtiin marraskuussa 2010, jolloin lyötiin lukkoon matkustustapa ja taloudelliset realiteetit. Sen jälkeen suunnittelua ja valmistelua jatkettiin pitkin talvea niin, että huhtikuussa 2011 piti lyödä lukkoon turnaukseen lähtevät pelaajat ja toimihenkilöt. Lopulta matkaan ilmoittautui 32 pelaajaa ja 6 toimihenkilöä. Näistä muodostettiin kaksi 16 pelaajan ja kolmen toimihenkilön joukkuetta (valkoinen ja sininen).

Kesän alussa ilmestyi Norway Cupin lohkojaot ja hiukan myöhemmin otteluohjelma. Lohkojakojen pohjalta yritin scoutata meitä vastaan tulevia joukkueita ja heidän tasoaan. Joidenkin vastustajien osalta pääsinkin ihan hyvin jyvälle heidän osaamisestaan suhteessa meihin, mutta joidenkin osalta scouttaus ei johtanut sen pidemmälle kuin, että vastaan tulisi norjalainen jalkapallojoukkue. Otteluohjelman pohjalta rakennettiin runko turnauksen päiväohjelmalle, kun lisäksi tiesimme jo tässä vaiheessa, mihin koululle joukkueemme tulisi majoittumaan. Harjoittelua, mikä kulki kausisuunnitelman mukaan, emme lähteneet millään tavalla muuttamaan vastustajia silmällä pitäen, mutta kesä-heinäkuun vaihteen Aura Cupissa, Turussa yritimme pelata pitkälti niillä kokoonpanoilla (valkoinen ja sininen), millä tulisimme pelaamaan kuukauden kuluttua Norjassa.

Vähän Aura Cupin jälkeen joukkue vetäytyi kesätauolle kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Tauolle annettiin kotitehtäväksi levätä ja kerätä voimia syksyn koitoksiin ja ensisijaisesti heti tauon jälkeen eteen tulevaan Norway Cupiin.

Kilpajoukkueen (valkoinen) osalta päätimme kesätauon normaalista poiketen niin, että emme palanneetkaan tauolta harjoituskentälle, vaan matkasimme Haminaan harjoitusotteluun paikallista joukkuetta (Haminan Pallo-Kissat) vastaan. Halusimme nähdä, miten joukkue pystyisi pelaamaan joukkueen pelitavalla ja yhtenäisesti pidemmän tauon päätteeksi – ”ilman harjoituspohjaa”. Ottelu oli hyvin sekavaa pelaamista ja osa profiilipelaajista pelasi kuin ei olisi ollut pelannut jalkapalloa koskaan. Vaikka joukkue voitti ottelun, ottelusta jäi sellainen tunnelma, että joukkue ei osaa pelata enää hyvin jalkapalloa, mutta samanaikaisesti jokainen pelaaja oli hyvin nöyrällä mielellä joukkueen pelaamisen suhteen. Jälkikäteen nähtynä ratkaisu pelata ”kylmiltään” oli erinomainen: kukaan ei kuvitellut liikoja joukkueen osaamisesta.

Heti ottelupäivästä seuraavana päivänä koko joukkue palasi harjoituskentälle Jalkarantaan, jossa vedimme kausisuunnitelman mukaisesti normaalin joukkueharjoituksen. Ehkä harjoitustehot eivät olleet niin korkealla kuin ne olisivat olleet, ellei viikon lopulla olisi ollut edessä lähtöä pitkälle turnausmatkalle. Taas seuraavana iltana (keskiviikkona) harjoittelimme normaalisti. Ja vielä torstaina osa valkoisen joukkueen pelaajista kävi kykyryhmän aamutreenissä, kunnes perjantaina iltapäivällä lähdimme bussilla kohti Viking Linen terminaalia Helsinkiin.

Helsingistä siirryimme laivalla Tukholmaan, eli yö meni laivalla kerätessä voimia koko päivän kestävään Ruotsin läpiajoon. Tukholmasta ajoimme muutaman ruokailutauon ja parin lyhyemmän pysähdyksen myötä Osloon. Matka oli ainakin fyysisesti haastava, koska ulkolämpötilat olivat kesäisissä yli 20 asteen lukemissa, ja Kyykän legendaarisessa Catmandu-bussissa ilmastointi ei ole ihan nykyajan vaatimusten mukainen. Mutta riittävällä nestemäärällä varustetulle nuorelle urheilijalle matka oli kuin yksi tai kaksi treeniä, ehkä aikuiselle kuin puolimaraton ja huonokuntoiselle aikuiselle kuin maraton. Jokainen matkaaja selvisi kuitenkin hengissä Osloon ja kukaan ei joutunut tiputukseen tai tarvinnut lisähappea.

Oslossa ajoimme suoraan Ekebergin jättimäiselle nurmikenttäalueelle, missä sijaitsi turnaustoimisto, johon piti ilmoittaa kaksi joukkuettamme saapuneeksi. Ilmoittautumisoperaatiossa meni jonkin aikaan ja jo tuossa välissä pojat intoutuvat vetämään omaa ”treeniä” yhdellä jo turnausvalmiina olevista turnauskentistä. Pallon himo ja lumo oli edelleen olemassa, vaikka bussissa oli kuljettu noin yhdeksän puuduttavaa tuntia. Ekebergistä pääsimme paikallisen oppaan avustuksella muutaman kilometrin päässä olevalle majoituskoululle (Abildsö ). Ei muuta kuin retkivarusteet käsivarsille, majoittuminen liikuntasaliin, ilmapatjat ilmoihinsa ja iltapalan kautta nukkumaan. Pitkä, mutta yhdessäolon kärsivällisyyttä ja sosiaalista silmää opettava matka oli takana.

Seuraavana päivänä olivat ohjelmassa ensimmäiset turnausottelut. Norway Cupin ohjelma oli sellainen, että alkulohkojen osalta pelattiin vain yksi ottelu päivässä ja sitten pudotuspeleissä siirryttiin kahden ottelun päivätahtiin. Ohjelma oli siis rasittavuudeltaan juuri oikeaoppinen, sillä yksi turnausottelu päivässä alkuvaiheessa oli riittävä rasitus, koska turnauksen alkupäiviin sisältyy aina myös muiden rutiinien opettelua uudessa ja vieraassa ympäristössä. Lisäksi matkustamisen rasituksista toipuminen onnistui väljällä ohjelmalla paljon paremmin.

Siirryimme koko joukkueena turnausjärjestäjien bussilla Ekebergiin, ja ensimmäiseksi oli sinisen ryhmän ottelu oslolaista Kfum-Kamin kykyryhmää vastaan. Otteluun valmistautumiset tehtiin koko turnauksen ajan huolellisesti ja suurella pieteetillä niin, että olimme aina ottelupaikalla vähintään tuntia ennen ottelua – joskus paljon aikaisemminkin. Ottelupaikalle saavuttaessa pelaajat pukeutuivat pelivarustukseen. Osa pelivarusteista oli jo puettu valmiiksi majoituskoululla. Tämän jälkeen pidettiin noin 15-20 minuutin ottelupalaveri, jossa käytiin pääsääntöisesti läpi oman joukkueen pelaamista, siihen liittyviä yksityiskohtia ja pelaajien tehtäviä kentällä. Vastustajista oli kovin vähän tietoa, mutta jos sitä oli edes vähän olemassa, siitä mainittiin muutamalla sivulauseella huomioina ja tarkennuksina. Koko ajan oleellinen osa valmistautumista oli nestetankkauksen ylläpito, sillä turnausolosuhteet olivat helteiset. Vaikka nyt pelattiinkin vain yhden päiväottelun rytmillä, mikrovammojen ja uupumuksen vaara oli koko ajan olemassa ilman huolellista nestetasapainon ylläpitämistä. Ottelupalaverin jälkeen joukkue suoritti kapteenien johdolla pallottomat alkuverryttelyt, jonka kautta elimistö ja lihaksisto ja hermojärjestelmät saatiin herätettyä urheilutapahtuman ehdoille. Pallottoman osuuden jälkeen valmentaja johti joukkueelle pallollisen osuuden, millä haettiin pallotuntumaa ja joukkueena pelaamisen tunnetta, yhteishengen viimeistä hiontaa. Pallollisissa alkuvalmisteluissa oli useimmiten käytössä erilaisia syöttödrillejä, aluepelejä tai höynää pienessä alueessa ja ylivoimalla. Sitten oltiinkin valmiita otteluun, ja voittamaan.

Kfum-Kamin kykyjoukkue osoittautui todella taitavaa ja näyttävää jalkapalloa pelaavaksi joukkueeksi, jossa pallo ja pelaajat liikkuivat ihailtavalla intohimolla ja opitulla osaamisella. Joukkue pelasi jotain ihan täysin muunlaista futista kuin mitä norjalaisten on kliseisesti kuviteltu pelaavan (fyysistä peliä ja pallo paljon ilmassa peliajasta). Sininen haasteemme joutui ehkä suurimpaan pyöritykseensä koko kaudella ja hävisi ottelun 0-10. Ottelun alku – ensimmäiset 10 minuuttia – olivat jopa tasaiset, mutta sitten ottelun alussa jopa yllättävän varovaisesti pelannut oslolaisryhmä vapautui ensimmäisen matsin jännityksen kahleestaan ja tarjosi runsaslukuiselle katsojajoukolle herkullista katsottavaa. Omalle porukallemme ottelu oli mahdollisimman raskas aloitus henkisesti. Oliko tässä tultu Osloon asti ottamaan törkeästi pataan?

Valkoinen ryhmä aloitti oman rupeamansa tämän jälkeen paikallista maahanmuuttajien esikaupunkijoukkuetta, Grorudia vastaan. Grorud pelasi myös ihan jotain muuta kuin norjalaista futista – heidän pelaamisensa muistutti enemmän brasilialaisten tapaa pelata jalkapalloa, jossa palloa siirreltiin pikkukikkojen ja 1v1-tilanteiden voittamisen kautta pelaajilta toisille. Toisaalta vaikka joukkue oli yksilöinä todella hyvä, oli joukkuepelaamisen opettelu unohdettu kokonaan. Joukkue oli hyvin organisoimaton. Olimme suurissa vaikeuksissa lähes koko ensimmäisen puoliajan ja Grorudin olisi pitänyt johtaa ottelua, mutta rautainen puolustuksemme selvisi ensiottelun jännityksestä huolimatta todella hyvin.

Sitten toisella puoliajalla ottelun lehti kääntyi, kun kikkailijajoukkueen fysiikka alkoi pettää ja otimme pelin hallinnan täysin itsellemme koko joukkueen pallonhallintaan perustuvalla – joidenkin mielestä jopa puuduttavalla kierrätyspelillä ja syöttöennätyksiä tavoittelevalla – pelaamisellamme. Mutta se on tapamme pelata. Pidämme palloa vaikka vain omalla kenttäalueella, jos kulkureittejä vastustajan maalille ei ole. Tärkeintä on se, että vastustaja ei saa palloa, juoksee pallon perässä ja lopulta hermostuu ja tekee virheen. Sen jälkeen teemme aloitteet ja olemme maalintekopaikassa. On selvää, että tällainen tapa pelata jalkapalloa sisältää omat riskinsä, sillä kun palloa syöttää monta kertaa omalta pelaajalta omalle pelaajalle, virhesyötön todennäköisyys on koko ajan vahvasti olemassa, ja yksittäinen oman alueen virhesyöttö saattaa ratkaista ottelun niin, että häviämme ottelun pallonhallinnasta huolimatta. Mutta sitten häviämme, ja silti nautimme kuitenkin pallon pitämisestä. Norway Cupissa virhesyöttöjä ei juuri tullut ja lopputulos olikin sitten sen mukainen.

Tämä tapamme pelata on yhden sortin ikuisuuskysymys, josta on väännetty peistä jopa seuran sisällä ja olen ja olemme saaneet pyyhkeitä ja ”opastusta” siitä, että pallon ja pelaajien pitäisi liikkua nopeammin omalta puolelta vastustajan puolelle ja maalintekoon. Valitettavasti omalta osaltani voin tässä kohtaa sanoa paremmin asioita ymmärtävien suuntaan, että oma totaali jalkapalloni on tällaista, ja en aio siitä tinkiä. Se henkilö, joka ottaa seuraavaksi tämän ryhmän hallintaansa, voi sitten opettaa joukkueelle toisenlaisen pelaamisen tavan. Minulla (tai meillä ) on omani ja olisi se aika hullunkurista, jos luopuisin jostain perustasta, johon kuitenkin uskon ja joka näyttäisi tuottavan pelillisen mielekkyyden lisäksi tulostakin. Tässä pelitavassa pelaajien profilointi on äärimmäisen tärkeää. Kentän joka osa-alueella pitää olla tietynlainen pelaaja tietynlaisine fyysisine ja henkisine ominaisuuksineen. Lisäksi on otettava huomioon tietyn pelipaikan pelaajan ja sen vieressä olevan pelipaikan pelaajan yhteensoveltuvuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joukkue, joka menee kentälle, ei ole aina – jos koskaan – parhaiden yksilöiden joukkue, vaan paras joukkue pelata FC Kuusysi 98:n jalkapalloa.

Tässä kohtaa rohkenen paljastaa, että tästäkin dilemmasta olen saanut vääntää peistä tämän tästä erinäisten asiantuntijoiden ja asioista ymmärtämättömien (tai omasta mielestään ymmärtävien) suuntaan. Jos sanon, että vähintään ja keskimäärin noin kerran viikkoon kahden kauden aikana olen saanut kuulla tai minulta on kysytty tietyn joukkueen ”oikeutusta” olla kentällä, en liioittele yhtään. Mutta ehkä se kuuluu myös harrastepohjalta toimivan junnuvalmentajan arkeen, että lähellä ja vähän kauempana on erilaisia asiantuntijoita. Ja hyvä, että on – siis ainakin mielipiteitä – sillä ilman näkemyksiä ei ole keskustelua ja vuorovaikutusta, ja ilman keskustelua ei ole ajattelua ja ilman ajattelua ei ole ihmistä.

2-0 –voitto Grorudista oli lopulta vähintään oikeutettu lopputulos, sillä kohti ottelun loppua maalipaikkoja alkoi tulla jokaisesta hyökkäyksestämme. Valkoinen ryhmä sai hyvä startin pitkään turnausviikkoonsa.

Ottelujen loputtua pidimme aina loppuverkkojen jälkeen lyhyen ottelupalautetuokion kentän reunalla ja kävimme läpi onnistuneet tavoitteemme ja muutaman asian, johon pitää tarttua jatkossa huolellisemmin. Vähän hyvää ja vähän vähemmän, mutta riittävästi vähemmän hyvää. Sen jälkeen matkasimme takaisin majoituskoululle, jossa oli ohjelmassa suihku, ruokailut ja vapaata olemista. Illalla ennen iltatoimia tämä joukkue kokoontuu aina turnauksissa yhteiseen iltatuokioon, jossa käydään läpi päivän ottelut ja ehkä muitakin tapahtumia. Onnistuneita pelaajia muistetaan ja samalla saatetaan muistaa myös joitakuita henkilöitä joistakin muista mieleen jääneistä sattumuksista päivän aikana. Tämän jälkeen iltatoimien kautta jokainen siirtyy nukkumaan ja kun määrätty hiljaisuuden kellonaika on viisarilleen kohdallaan, mitään ylimääräistä ei enää sallita, vaan seuraava tapahtuma on herätys aamulla aamulenkille.

Toisena turnauspäivänä molemmat ryhmämme pelasivat ottelunsa majoituskoulun lähellä olevalla Rustadin kenttäalueella, jonne oli matkaa noin kilometri koulultamme. Tuonne oli luontevaa kulkea jalkaisin ja jo siinä pelaajat saivat osaltaan alkuverryttelyä otteluja varten.

Valkoinen ryhmä pelasi aiemmin ja vastaan tuli Kfum-Kamin kakkosjoukkue. Nyt meillä oli jo tiedossa, että jos pelaamme omalla tasollamme, ottelusta ei tule millään lailla hankalaa. Mutta mitään ylimielisiä ja valmiiksi voitetun ottelun tunnelmia ei kannata viestiä pelaajille, sillä pahimmassa tapauksessa se johtaa – jos ei ongelmiin ottelun voittamisen suhteen – ongelmiin joukkuehengen ja joukkuepelaamisen suhteen, kun yksittäiset pelaajat alkavat miettiä omalta osaltaan maalitilastoja ja omaa upeuttaan jalkapalloilijana. Vastustajan ja pelin kunnioittaminen on sitä, että ennen ottelua on painotettava oman pelaamisen olemusta ja myös painotettava vastustajan vaarallisuutta, vaikka sitä ei olisikaan, mutta ilman näitä painotuksia pelaaja ei kasva henkisesti siihen, että jokainen ottelu on oma yksikkönsä ja lopulta kun pelataan jossakin korkeammalla tasolla joko joukkueena tai yksilönä, ei helppoja otteluja ole olemassakaan. Mieltäkin pitää harjoituttaa jokaisessa ottelutapahtumassa jalkojen ja keuhkojen ja joukkuepelaamisen lisäksi.

___________________________________________________________

Ottelu voitettiin 9-0. Ottelun alku oli edellisen ottelun tapaan yllättävän hankala vastustajan saadessa muutaman maalipaikan. Jos niistä olisi tullut maali tai kaksi, ottelun historia olisi voitu kirjoittaa ihan toisella tavalla, kun se nyt kirjoitettiin. Kahden valkoisen ryhmän ottelun synteesinä oli jo pakko alkaa pohtia otteluun valmistautumista ja siihen liittyviä kysymyksiä: miksi joukkue ei ollut valmiina otteluun heti alkuvihellyksestä lähtien? Oliko valmistautumisessa jotain pielessä vai oliko kyse edelleenkin turnausjännityksestä? Mielestämme olimme tehneet valmistautumisessa kaiken oikein, mutta joskus sitä voi jäädä joku pikkuasia huomaamatta ja se voi vaikuttaa kaikkeen suorittamiseen monistavasti. Uskoimme tässä kohtaa kuitenkin turnausjännittämisen teoriaan ja päätimme edetä samalla valmistautumisen formaatilla seuraavaankin otteluun.

Sininen ryhmä kohtasi omassa kakkosottelussaan norjalaisen Langhusin kolmosjoukkueen. Oletus ottelun voimasuhteille oli se, että koska vastaan tulisi tietyn seuran 98-ikäluokan kolmosjoukkue, vastustaja ei tulisi olemaan mahdottoman kova. Mutta toisaalta junnufutiksessa näihin oletuksiin ei voi koskaan luottaa ja uskoa sataprosenttisesti. Ensinnäkin kyse voi olla seurasta, jolla on hyvin laaja pelaajamateriaali tai sitten kyse voi olla ikäluokasta, joka numeroi joukkueensa epäortodoksisesti niin, että kolmosjoukkue ei olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä kolmosjoukkue, vaan vaikkapa ykkösjoukkue. Eli otteluun oli lähdettävä tässäkin tapauksessa ihan normaalilla vakavuudella ja pieteetillä.

Kolmosjoukkue oli kuin olikin lopulta keskisuuren junioriseuran 98-ikäluokan kolmosjoukkue, ja sininen Kuusysi voitti ottelun helposti 8-0. Tilaisuuksia useampaankin maaliin oli, mutta monesti kun ottelussa tulee maalipaikkoja kuin liukuhihnalta, niitä tuhlataan myös liialliseen tahtiin. Ilmeisesti ihmismieli on rakennettu niin, että kun on paljon tarjolla, niin kaikkea ei jaksa tai osaa ottaa vastaan. Makeaa ei jaksa nauttia mahan täydeltä tai jotain siihen suuntaan, voisi joku kliseiden rakastaja sanoa.

Kaksi ottelupäivää oli takana, ja niin molemmille joukkueille kuin jokaiselle pelaajalle oli tullut onnistumisia kohdalleen. Se oli hyvä lähtölaukaus pitkälle turnausviikolle. Ei muuta kuin kohti kolmospäivää ja uusia onnistumisia.

Kolmannen turnauspäivän ja samalla molempien joukkueidemme alkulohkojen viimeiset ottelut olivat Ekebergissä. Ensin oli vuorossa sinisen ryhmän ”kuolemanottelu”, eli voitolla sininen ryhmä etenisi A-jatkopeleihin, tappiolla tai tasapelillä joukkue jatkaisi pelejään B-finaaleissa. Valkoisen ryhmän lähtökohta lohkon viimeiseen otteluun oli se, että tasapelillä tai voitolla joukkue voittaisi oman lohkonsa – jopa tappiolla, mutta silloin joukkue saattaisi joutua maalierovertailuun Grorudin kanssa. Joka tapauksessa jo ennen viimeistä lohko-otteluaan valkoinen ryhmä oli varmistanut sijoituksen omassa lohkossaan kahden parhaan joukkoon ja samalla A-jatkopeleihin.

Yksi vaativimpia asioita otteluun valmistautumisessa ja pelaajien motivoinnissa on se, kuinka saat pelaajat syttymään tilanteessa, jossa tulevaisuus on jo turvattu? Lopputulos motivoinnista voi olla kahdenlainen: pelaajat vain pelaavat ilman suurta intohimoa ja alitajunnassa pyörii jo seuraava tärkeämpi peli, tai sitten pelaajat pelaavat vailla paineita hyvin, kurinalaisesti ja nautiskellen. Vastaavasti sinisen ryhmän ottelun osalta tilanne oli ihan toisentyyppinen. Kuinka saat pelaajat syttymään tilanteessa, jossa vaaditaan pakkovoittoa? Lopputulos voi olla tässäkin tilanteessa kahdenlainen: pelaajat jännittävät pelaamista ihan liikaa ja ottelu menee ihan plörinäksi, tai sitten joukkue taistelee pakon edessä elämän ja kuoleman periaattein hienon lopputuleman. Mielenkiinnolla jäimme odottamaan valmistautumisen ja motivoimisen tuloksia molempien ryhmien osalta.

Sininen ryhmä aloitti oman kohtalonottelunsa hyvin ja sai luotua hyviä maalipaikkoja. Heti ensihetkistä lähtien oli nähtävissä, että ottelu oli voitettavissa. Mutta sitten kesken kaiken hyvän – niin kuin niin usein jalkapallossa on tapana tapahtua – vastustaja iski inhottavilla vastahyökkäyksillä, ja siinä samalla myös saimme kokea Norway Cupin siihen mennessä ensimmäisen heikon meihin kohdistuvan erotuomarityöskentelyn, mikä lisäsi ottelun voittamisen vaikeutta. Erotuomari ei ollut ottelun vaatimalla tasolla. Lopulta sininen hävisi 0-3, mutta lohtuna tuli kuitenkin alkulohkon kolmossija ja matka B-finaaleihin. Pettymyksen hälvettyä tärkeintä oli huomata, että pelit kuitenkin jatkuivat, sillä jos joukkue olisi sijoittunut omassa alkulohkossaan neljänneksi, pelit olisivat loppuneet alkulohkoon.

Valkoinen ryhmä pelasi oman ottelunsa pelikentällä, jossa kentän toinen pääty oli eri korkeudessa merenpinnasta kuin kentän toinen pääty. Ja nyt ei puhuta mistään pienestä korkeuserosta, vaan siitä, että toinen joukkue pelasi toisen pelijakson ylämäkeen ja toinen puolestaan alamäkeen ja sanan varsinaisessa merkityksessä eikä mitenkään pienellä liioittelulla kerrottuna. Ekebergissä oli muutamia kenttiä, joissa oli olemassa hyvin voimakkaasti – jopa humoristisesti – korkeuseroefekti. Ylämäkeä tai alamäkeä, valkoinen oli latautunut otteluun hyvin ja heti alusta alkaen tällä kertaa. Vastustaja ei saanut ottelussa yhtään maalipaikkaa ja osan otteluajasta valkoinen ryhmä nautiskeli pallon pitämisestä itsellään eikä edes viitsinyt hakea maalia. 5-0 voitto riitti lohkovoittoon ja A-jatkoihin.

Seuraava ottelupäivä toi mukanaan omat uudet haasteensa, sillä valkoinen joukkue joutui heti aamusta tuleen, kun siirryttiin pudotuspelivaiheeseen ja kahden ottelun päivätahtiin. Sinisellä joukkueella kävi omassa B-kaaviossaan pieni onni, sillä he pääsivät suoraan yhden ottelukaavion vaiheen yli ja heidän ensimmäinen pudotuspelinsä asettui kaaviossa iltaotteluksi. Nyt kuitenkin turnaus muuttui raadolliseksi luonteeltaan, sillä tappio tiesi koko urakan loppumista siihen paikkaansa. Norway Cupissa oli lisäksi sellainen mielenkiintoinen ja suorastaan hullunhauska erikoisuus, että pudotuspelin päättyessä tasan ottelun voittaja ja jatkoon menijä ratkaistiin kolikon heitolla: kruunalla jatkoon ja klaavalla ulos tai päinvastoin rouva fortunaan luottaen. Ensisijainen tavoite meidän osaltamme oli se, että emme joutuisi kolikolle ainakaan, vaan voitosta pelattiin loppuun saakka vaikka sitten riskejä ottaen.

Valkoisen ryhmän pieni ja aika suurikin onni oli se, että valkoisen ryhmän ensimmäinen pudotuspeli oli majoituskoulun vieressä olevalla ruohokentällä. Se helpotti otteluun valmistautumista, koska kyseessä oli kuitenkin aamupeli ja otteluun valmistautumisessa ei tarvinnut ottaa huomioon bussisiirtymiä ja muita aikataulullisia joustoja. Vastaan asettui Haugfoss, joka tuli alussa innokkaasti ja aika fyysisestikin muutamaan hyökkäykseensä, mutta sitten heidän intonsa hiipui ja valkoinen joukkue sai ottelun täydellisesti hallintaansa: 5-0 voitto tuli suvereenilla ja vahvalla pelaamisella. Yksi kanto oli kaskettu matkalta.

Iltaotteluun valmistauduttiin normaalia huolellisemmin, jotta aamun vähäisetkin rasitukset tulisi pyyhittyä pois. Lepo ja nestetankkaus olivat selkeimmät ohjeet valmennukselta pelaajistolle. Helle oli raastava, joten jokaisen pelaajan piti itse ymmärtää jatkuvan nestetasapainon ylläpito. Valmennuksen tai huollon oli mahdotonta olla koko ajan kyttäämässä ja muistuttamassa pelaajia tästä urheilijalle niin tärkeästä urheilusuoritukseen valmistavasta asiasta.

_____________________________________________________________

Illan korvalla matkasimme jälleen kerran Ekebergin kenttäalueelle ja tällä kertaa lähdimme hiukan normaalia aiemmin, sillä olimme päättäneet, että valmistaudumme tuleviin kahteen otteluun – valkoisen A-jatkopeliin ja sinisen B-jatkopeliin – niin huolellisesti kuin junnujalkapallojoukkue voi vain valmistautua. Söimme päivällisen Ekebergillä sijaitsevassa jättimäisessä ruokailuhallissa, tankkasimme nestettä koko ajan, oleilimme varjossa puiden alla ja jutustelimme niitä ja näitä ja loimme yhteishenkeä tuleviin vaikeisiin ja koko ajan vain suurempaa osaamista ja tarkkuutta vaativiin otteluihin. Lopulta oli aika kokoontua valkoisen joukkueen ottelupalaveriin. Tällöin sinisen joukkueen pelaajat ”passitettiin” omiin touhuihinsa ja heidän tuleva tehtävänsä oli kannustaa valkoista joukkuetta kohta alkavassa pudotuskamppailussa.

Palaveri pidettiin ja tunne oli kaikin puolin luottavainen. Kun pelaajat tekivät pallotonta alkuverkkaansa kapteeniston johdolla, seurailin tulevan vastustajan – Skedsmon kykyjengin – alkuverryttelyä. Pallo pysyi hienosti koukussa, pelaajien liike oli mainiota ja muutenkin kaikki oli hyvin organisoitua ja huolellista. Ajattelin, että nyt tulee vastaan tähän mennessä tämän turnauksen kovin vastustajamme. Ajattelin itsekseni jopa, että nyt olisi hyvin lähellä, että turnauksemme tulisi päättymään.

Ottelun alku ja ensimmäinen puoliaika oli epäilysteni mukainen. Vastustaja piti palloa ja tuli hyökkäyksiinsä koko joukkueen voimin – hyökyaallon omaisina rintamina. Oli vain ajan kysymys, kunnes he tekisivät ensimmäisen maalinsa. Mutta sittenkin jälleen kerran FC Kuusysi valkoisen puolustus ja maalivahti osoittivat olevansa ikäluokkansa aatelia niin täällä kuin Suomessa. Skedsmon rynnäköt pysähtyivät joko taidolla tai onnella.

Toiselle puoliajalle lähdimme kahdella ajatuksella: prässiä tiivistettäisiin ja oma peli pidettäisiin niin leveällä kuin mahdollista. Skedsmo pelasi omaa peliään paljolti pitkin kentän keskikaistaa, joten laidoissa oli tilaa meille kulkea. Taktiikka puri norjalaiseen kykyjengiin kuin kobra aamukasteessa ruohoa natustavaan villikaniin. Keskikentän keskusta ruokki laitalinkkejä ja vuoroin kuljettiin vasenta ja vuoroin oikeaa laitaa, ja Skedsmo oli kuin tivolin karusellissa. Heidät oli yllätetty housut kintuissa, ja kohta peli olikin 3-0 valkoiselle joukkueellemme. Lopussa vastustaja sai yhdestä monen pelaajan rintamahyökkäyksestään kavennusmaalin, mutta 3-1 voitto oli taktiikan voitto taidosta ja urheilullisuudesta. Jälkeenpäin väittäisin, että tuolloin pelasimme Oslon illassa yhden kauden parhaimmista peleistämme.

Voiton fiilistelyjen jälkeen oli aika siirtyä saman tien kannustamaan sinistä joukkuetta omassa B-jatkopelissään. Sininen sai vastaansa tuiki tuntemattoman Baerums Verk –nimisen joukkueen. Päällepäin katseltuna joukkue vaikutti isokokoiselta ja fyysiseltä juoksijajoukkueelta – eli nyt tässä kohtaa vastaan tulisi perinorjalainen jalkapallojoukkue. Ja näin kävikin. Pallo kulki ilmassa pitkiä toveja ja varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla, ja se tuotti suuria vaikeuksia enemmän systemaattisesti maata pitkin pelaamaan tottuneelle joukkueellemme. Kun sininen joukkue sai pallollisen pelaamisensa hetkeksi uomiinsa, vastustajan saadessa riiston he toimittivat pallon melko lailla nopeasti ilmojen teille ja sen jälkeen taisteltiin ykkös- ja kakkospalloista pienen painin myötä, ja taas otti aikansa kesyttää pallo ja saada oma pallollinen peli uomiinsa. Nyt pelattiin yhden sortin taistelupalloa. Ottelua ei ollut pelattu pitkäänkään, kun taistelupallon viljelijät siirtyivät 1-0 johtoon. Tämän jälkeen ensimmäisen puoliajan loppu mentiin samalla ideologialla: pallo ilmaan, taistelua ja meidän osaltamme sinnikästä lyhytsyöttöpelin tuottamista.

Toisella puoliajalla taistelupalloilijat alkoivat väsyä ja se alkoi näkyä heidän prässipelinsä veltostumisessa ja riistojen vähenemisessä. Sininen ryhmä sai aikaan useita useamman syöttöketjun hyökkäyksiä ja hyviä maalitilanteita. Maalin tolpat ja ylärima saivat myös osumia näiden hyökkäyksien päätteeksi, mutta maaliin palloa ei saatu toimitettua. Norjalaiset olivat päättäneet vain suojella 1-0 johtoaan väsymyksessään ja he toimittavat palloa lentopostissa meidän kenttäpuolellemme, josta sitten taas tultiin uuteen hyökkäykseen ja maalitilanteeseen ja hukattuun maalipaikkaan. Aivan ottelun lopussa FC Kuusysin hakiessa vimmatusti tasoitusta ja vähintään kolikonheittoa yksi yksittäinen lentoposti johti siihen, että Baerums Verkin hyökkääjä karkasi läpiajoon ja iski ratkaisevan ja lopullisen 2-0 niitin heille. Taistelupallo oli tauonnut.

Samalla kun taistelupallo oli päättynyt, sinisen ryhmän Norway Cup oli tullut tiensä päähän, ja pelaajat työnsivät päänsä pettyneenä kohti maata. Osalla pelaajista taisi tulla kyynelkin silmäkanavan päätyyn. Pettymys oli armoton, kun vielä lopullisen pettymyksen tuottanut ottelu oli jalkapalloilullisesti ja oman pelin näkökulmasta hyvää pelaamista ja moraali pelata omaa opittua peliä kesti ottelun loppuun saakka. Ainoastaan se tärkein eli maalinteko tökki, mutta sellaista on jalkapallo. Joukkueesta ja sen esityksestä täytyy olla kuitenkin ylpeä ja tätä valmennus yritti viestittää pettyneille pelaajilleen. Kun pelaaja on pettymyksensä polttopisteessä, hänen mieleensä on vaikea porautua kannustavilla ja lohduttavilla kommenteilla. Rationaaliset kommentit lienevät sitä turhinta antia juuri tuolla karkeimmalla ahdistuksen hetkellä. Mutta niin raadollista kuin se onkin, pettymys kuuluu isona osatekijänä urheiluun ja varsinkin nuoren urheilijan kasvuprosessiin.

Ekebergistä poistuttiin tiistaina 2.8. kahdenalaisten tunteiden kirjaamana. Osa joukkueesta oli iloinen siitä, että oltiin selvitty 16 parhaan joukkueen joukkoon. Osa joukkueesta oli surullinen siitä, että pelit Norjassa olivat ohi. Silti ilon ja surun puolikkaista muodostui yksi kokonainen joukkue, joka jaksoi taistella vielä itsensä 98-joukkueen historian hienoimpaan tulokselliseen saavutukseen.

Seuraavana aamuna käveltiin koko joukkueen voimin Rustadiin, jonka vehreässä lehdossa oli panoksena pääsy kahdeksan parhaan joukkoon. Vastaan asettui bergeniläinen kasvattajajalostamo Åsane. Ottelu alkoi samalla kaavalla kuin niin moni muukin ottelumme Norway Cupissa 2011. Emme päässeet kunnolla yli puolenkentän vastustajan tiukassa prässissä, ja tilanteita syntyi maalillemme tiiviiseen tahtiin. Mutta pikku hiljaa pelin suunta alkoi kääntyä ja kahdesta peräkkäisestä erikoistilanteesta – vapaapotkusta ja kulmapotkusta – iskimme Åsanea shokeeraavan 2-0 johdon. Norjalaisjoukkue menetti otteen pelistä täysin ja he suorastaan panikoituivat. Perussyöttäminen ja helpot haltuunotot olivat vaikeita, vaikka ottelun alussa joukkue osoitti osaavansa pelata hyvää ja taidokasta jalkapalloa. Heidän selkärankansa oli katki, ja koko ottelun loppu mentiin FC Kuusysin kontrolloidessa ottelua täysin. Kuin pisteeksi iin päälle vastustajan puolustaja syötti toisen pelijakson lopulla pallon suoraan laiturimme jalkaan. Laiturimme kiitti norjalaisen lahjoittamasta villapaidasta ja iski pallon suoraan ensimmäisellä kosketuksella alakulmaan ja ottelun loppulukemat (3-0) olivat valmiina.

Åsanen selkärangan katkeamista symbolisoi ehkä parhaiten se, että kesken toisen pelijakson norjalaisjoukkueen vastuuvalmentaja kävi valittamassa meille, että pelaamme liian fyysistä jalkapalloa. Ilmoitin, että jalkapallo on fyysinen peli ja kentällä on erotuomari, joka määrittelee asian, et sinä. Kehoitin herraa vaihtamaan lajia, jos tappion harmitus pitää kääntää epäoleelliseen lässytykseen eikä keskittyminen pysy oman joukkueen suorittamisessa. Kyllähän se niin on, että siinä vaiheessa, kun valmentaja menettää kontrollinsa keskittyä omaan joukkueeseensa ja sen pelaamiseen, on se selkein merkki ottelun häviämisestä. Se on jo suoraakin suorempi signaali omallekin joukkueelle, että nyt tuli noutaja. Ja noutaja tuli bergeniläisryhmälle. Terveisiä vuonoille...

Illalla siirryimme jälleen Ekebergiin ja edessä oli turnauksen merkittävin ottelu meidän näkökulmastamme, sillä voittamalla ottelun etenisimme neljän parhaan joukkoon ja saavuttaisimme varmasti jaetun kolmannen sijan, sillä Norway Cupissa ei pelata pronssiottelua ja näin ollen kaksi joukkuetta sijoittuu pronssille. Vastaan asettui Tertnesin urheiluakatemian joukkue.

Ottelu pelattiin Ekebergin kenttäalueen ehkä korkeuseroefektiltään hurjimmalla kentällä. Kentän toinen pääty vaikutti olevan noin 20 metriä korkeammalla kuin kentän toinen pääty. Palloa ei edes tarvinnut potkaista alamäen suuntaan, vaan se lähestulkoon liukui sinne itsestään, kun se asetettiin maahaan. Teikkaus suoritettiin ja saimme pelata ensimmäisen jakson alamäkeen. Peli alkoikin painostuksellamme ja loimme useita hyviä maalipaikkoja, mutta vaikutti siltä, että maalinteon peikko oli tullut taas taakaksemme. Kunnes aivan ensimmäisen jakson lopulla vapaapotkun jälkitilanteesta saimme toimitettua pallon maaliin.

Tiesimme, että toisesta jaksosta ja ylämäkeen pelaamisesta tulisi vaikea ja niin myös tapahtui. Isokokoinen ja silti taitava tertnesiläisjoukkue painoi jokaisen hyökkäyksensä maalintekotilanteeseen asti, ja koko toinen puoliaika pelattiin meidän kenttäpuolellamme. Peliaika kului hitaammin kuin koskaan aiemmin turnauksessa ja tuntui kuin aika olisi välillä seisahtunut pelitilanteiden kuitenkin jatkaessa tapahtumistaan. Mutta vastustaja ei saanut hyvistäkään maalipaikoista maalia ja siihen isona syynä olivat huippupelin pelannut maalivahtimme sekä koko joukkueen kurinalainen ja antaumuksellinen puolustaminen. Joukkue halusi voittaa kolmannen sijan Norjasta, ja ottelu voidaankin näin jälkeenpäin nimetä koko kauden suurimmaksi tahtotilojen otteluksi. Pelaajat halusivat voittaa. Yksi upeimmista kokemuksista valmentamisessa on olla kokemassa voittamisen himoa ja nähdä kuinka pelaajat haluavat voittaa ilman, että heitä tarvitsee ulkoapäin psyykata siihen. Mahtavaa!

Valkoisella joukkueella oli nyt seitsemän voittopeliä takana ja edessä häämötti välieräottelu Norway Cupin moninkertaista mestaria kenialaista Mathare Unitedia vastaan. Jo pääsy kenialaista legendaa vastaan tuntui hienolta, mutta vaikka Tertnes-voiton jälkeen suoritimmekin koko joukkueen voitontanssin, oli katse fokusoitunut vain ja ainoastaan siihen, että voittaisimme Matharen. Joukkueen itseluottamus oli täydessä volyymissään. Tunne oli sellainen, että meitä ei nyt pysäyttäisi mikään eikä kukaan. Olimme päättäneet marssia loppuotteluun ja ensimmäiseksi suomalaisvoittajaksi 98-ikäluokassa sitten KuPSin vuonna 1977.

______________________________________________________________

Tertnes-voiton jälkeisenä iltana pelaajilla oli mahdollisuus mennä turnausdiskoon tai viettää muuten ansaittua vapaata ilman sen suurempia tiukkauksia. Vaikka seuraavana aamuna oli edessä valkoisen joukkueen koko kauden kovin ottelu, päätimme toteuttaa tässä kohtaa curtlindströmmäistä rennomman ohjauksen linjaa, missä pelaajilla oli normaalia suurempi vastuu itsestään ja nukkumaanmenokin tapahtui normaalia ”armeijakulttuuria” laveammalla otteella. Pitkässä juoksussa ja nuoren pelaajan pelaajakehityksessä tämäkin on osa oppimista: kuinka huolehdin itsestäni ennen tärkeää ottelua?

Aamu oli varhainen ja kasteen määrä hämäsi herääjänsä, sillä näytti siltä kuin olisi satanut kaatamalla koko yön, mutta ei ollut satanut, vaan oltiin edelleen viikon helleaallon kynsissä. Pelaajat heräsivät aamulenkille, olivat kovin hiljaisia – ehkä vähän väsyneitä – mutta taatusti jokaisen mielessä oli jo kenialainen huippujoukkue. Lenkki ja ”kiinalaiset aamuvoimistelut” suoritettiin kapteenien johtamana ja näin pelaajat saivat ihan omaa ja keskinäistä aikaa otteluun valmistautumiseensa. Valmentajat eivät puhuneet ottelusta mitään ja jos pelaajille jotain jutusteltiin, pelaajille heitettiin valmentajien persoonaan sidottua läppää ja sitten vielä jotain tyhmempääkin tyhmempää läppää, jota vain muutama pelaaja saattoi ymmärtää jotenkuten.

Vastuuvalmentaja oli oma vakava itsensä – kuin tuon tutun roolinsa vanki. Sinällään hauskaa, että valmennustiimi rakentuu aina niin, että tiimin sisällä ja varsinkin pelaajien suuntaan jokaisella valmentajalla on oman itsensä kautta oma persoonallinen roolinsa: on tosikkoa pedagogia, on naureskelevaa kakkoskoutsia ja on veljellistä valmentajaa etc. Mutta näin sen pitääkin olla, sillä yhtä lailla kuin jokainen pelaajakin on oma erilainen yksikkönsä, jokaiselle pelaajille pitää löytyä oma vastakappaleensa valmennuksesta, jolle pelaaja voi sitten ilmaista itseään – vaikka ihan vakavissakin asioissa.

Aamiaisen jälkeen valkoisen joukkueen pelaajat esipukeutuivat majoituskoululla otteluun ja sinisen ryhmän pelaajat valmistautuivat lähtemään mukaan kannustamaan saman joukkueen pelikavereitaan. Matka Ekebergiin taittui taas kerran turnausjärjestäjien bussilla, jossa alkoi olla jo tilaakin – jopa istumapaikkoja – sillä aika moni joukkue oli jo pudonnut jatkosta ja oli matkannut kotikonnuille.

Olimme ajoissa Ekebergissä, jossa sielläkin oli normaalia hiljaisempaa – ainoastaan eri sarjojen välieräottelujoukkueita alkoi liikkua eri kenttien liepeillä. Parhaat olivat jäljellä ja tuntui jopa hetken isänmaalliselta olla ainoana suomalaisjoukkueena tuona aamuna tuolla valtaisalla kenttäalueella, ja kun ottelukenttä sattui olemaan vielä osanottajamaiden lippurivistön vieressä ja kuinka ollakaan Suomen lippu liehui melkein millilleen ottelukentän keskiviivan kohdalla. Vaikka en olekaan mikään erityinen patriootti, pieni pala kirposi kurkun pohjalle: tässä sitä ollaan FC Kuusysinä ja samalla Suomena – väritkin ovat samat. Ehkä kenialainen akatemiakooste odotti pelaavansa Suomen U13-joukkuetta vastaan. No joo…

Kun pelaajat olivat pukeneet itsensä täyteen ottelukuosiin, pidimme noin 20 minuutin ottelupalaverin ihan samalla kaavalla kuin aiempienkin ottelujen edellä. Vastuuvalmentajana kertasin taustoja ottelulle: mistä ollaan tultu mihin ja millainen vastustaja on pääpiirteissään. Sen jälkeen otin esille kolme teemaa, joita halusin koko joukkueen toteuttavan ja sen jälkeen kävin läpi avauskokoonpanon pelaaja pelaajalta ja sen, mitä halusin jokaisen pelaajan toteuttavan omalta osaltaan kentällä. Pelaajakohtaisen ohjeistuksen yhteydessä palattiin aina osin teemoihin, jotta se, mitä valmennus haluaa pelaajalta, pelaaja ymmärtää sen liittyvän joukkueen suorittamiseen.

Valmentajan pitää olla ottelupalaverissa täydellisen tyyni ja hänen pitää pystyä toimimaan silloin ottelun tasosta ja lähtöasetelmasta riippumatta kuin minkä tahansa ottelun alla. Palaverin pitää olla rutiini, ja ylimääräistä latausta ei saa näkyä valmentajan puheissa tai kehonkielessä. Pelaajat – ja varsinkin junioripelaajat - jännittävät muutenkin normaalia enemmän erityisiä otteluita, joten valmentajan tehtävä on luoda hyvä ja asiallinen ottelulataus, mutta lataus ei saa sisältää pelkoa tai jännittämistä. On selvää, että valmentajallakin on perhosia vatsassaan, mutta valmentajan pitää osata ”näytellä” edes sen verran, että ääni ei ala värissä tai että hän ei pysty ilmaisemaan niitä asioita, joita hänen on tarkoitus kyseisen ottelun osalta kertoa. Tätä kutsutaan myös ammattitaidoksi. Vastuuvalmentajan kerronnan jälkeen avustavat valmentajat sanoivat lyhyesti omat ajatuksensa ja sen jälkeen oltiin valmiita alkuverryttelyyn.

Alkuverryttelyt hoidettiin ihan samalla rutiinilla ja järjestelyillä kuin edellisissäkin otteluissa. Kun ottelut ovat sujuneet hyvin, on ihan turha alkaa muuttaa toimivia rutiineja. Tässäkin kohtaa valmennuksellinen pelisilmä on sitä, että otetaan tuleva ottelu vastaan samanlaisena otteluna kuin mikä tahansa aiempi ottelu. Jos tässä kohtaa valmentaja alkaisi kiihkoilla alkuverkoissa normaalista poiketen tai alkaisi muuttaa aiempia systeemejä, pelaajat todennäköisesti menisivät ihan lukkoon. Muutokset ovat silloin perusteltuja, jos takana on huonoja suorituksia tai jos ollaan yksittäisessä sarjaottelussa ja valmennus havaitsee, että nyt pelaajisto on vielä aamu-unilla jostain syystä.

Alkurutiineihin liittyen joudun tässä kohtaa tarinaa palaamaan lähimenneisyyteen ja muistelemaan Örebro Cupia 2010. Olimme tuolloin alkulohkossa pakkovoiton edessä mennessämme viimeiseen alkulohkon otteluun. Jotta olisimme päässeet A-jatkopeleihin, meidän piti voittaa lohkojohtaja viimeisessä pelissä neljällä maalilla. Lisäksi kyseinen ottelu oli joukkueellemme kolmas tuona päivänä. Vastustajalle se oli vasta toinen. Eli lähtökohta otteluun oli äärimmäisen haastava. Ottelupalaveri pidettiin majoituskoululla ja sen piti kakkoskoutsi omine teeseineen. Itse en ollut edes paikalla. Kun menimme ottelupaikalle, sanoin pelaajille, että hölkkäilkää tuossa nurmikolla ja tehkää, mitä mieleen juolahtaa, tavataan sitten alkuhuudoissa. Ottelu alkoi, ja joukkue pelasi kauden parhaan pelinsä ja voitti sen 4-0. Olimme A-jatkopeleissä, ja tuona iltana syntyi FC Kuusysi 98-joukkueen legendaarinen ”Örebron ihme”.

Noin 32-prosenttisella valmistautumisella syntyi täydellinen suoritus, mutta näin jälkikäteen katseltuna kyse oli siitä, että pelaajat halusivat tuolloinkin voittaa. Vaikka kyse on joukkuepelistä, henkinen valmistautuminen tapahtuu yksilön sisällä aina omien erityisten prosessien kautta. Oleellinen asia henkisessä valmistautumisessa on tahtotila joukkueen puolesta pelaamisesta ja tietoisuus tulevasta ja siitä, että pelaaja ei jännitä liikaa omaa suorittamistaan, vaan ymmärtää oman ominaisen suorittamisensa hyödyttävän koko joukkuetta. Puhutaan ehkä myös joukkuehengestä ja siitä, että yksikään pelaaja ei lähde tekemään suoritusta itselleen, valmentajalleen, äidilleen, koiralleen, vaan joukkueelle ja joukkuekavereille, eli ei edes seuralogolle tai muulle patriotismilta vaikuttavalle. Pelaaja pelaa pelin majoituskoululla vieressään nukkuvalle pelikaverille ja sillä ajatuksella, että illalla kun pelataan korttia, toinen voi sanoa, että "pelasit tänään pirun hyvin." Ja toinen vastaa: "niin säkin." Tätä on joukkuepelaaminen parhaimmillaan.

FC Kuusysi valkoisen ja Mathare Unitedin kapteenit kättelivät, vaihtoivat viirejä, ja erotuomari johti teikkauksen. Ottelu oli valmis alkamaan. Myös joukkueiden vastuuvalmentajat toivottivat toisilleen onnea otteluun. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja vaikka koko Ekebergin alueella ei ollut muutoin juurikaan (normaaliin turnauspäivään verrattuna) paljon väkeä, ottelukentän reunamat täyttyivät katsojista. Paikalla oli runsaasti kenialaisten kannustusjoukkoja – ilmeisesti joltakin pelaajalta koko suku – ja sitten siellä oli aika paljon uteliaita muita jalkapalloihmisiä, jotka olivat todennäköisesti ja pääsääntöisesti tulleet katsomaan kenialaista huippuyhdistelmää. Mutta ehkä siellä oli joku sellainenkin katsoja, joka oli tullut katsomaan tätä suomalaista ”Örebron ihmettä”.

Ottelun alussa näimme heti, että nyt vastassa oli todellinen huippuyhdistelmä, jossa oli taitavia ja urheilullisia yksilöitä ja jotka osaavat kuitenkin pelata taktisesti kypsästi. Viime vuosinahan on paljon puhuttu, että Afrikasta tulee paljon hyviä pelaajia, mutta Afrikan mantereen maajoukkueet eivät kuitenkaan pysty pelaamaan yhtä hyvin kuin hyvien yksilöiden summa edellyttäisi. Syyksi on pitkään selitetty sitä, että afrikkalaiset pelaajat eivät osaa organisoitua joukkueeksi, vaan pelaajat alkavat pelata peliä itselleen – joukkuepelaaminen unohtuu. Itse epäilen, että kyse alkaa olla jo vanhasta 1990-luvun kliseestä. Nykyisin iso osa parhaista afrikkalaisista jalkapalloilijoista pelaa Euroopan huippuliigoissa ja afrikkalaisten maajoukkueiden valmennuksessa on mukana eurooppalaista osaamista. Organisoitu jalkapallo on rantautunut myös Afrikkaan ja tästä osoituksena ovat viimeisimpien arvokisojen hyvät menestykset afrikkalaismaajoukkueiden osalta. Myös Mathare United ja heidän akatemiansa on osoitus tästä mantereiden välisestä jalkapallotietotaidosta. Pelaajat ovat kenialaisia, mutta seuran ja joukkueen taustoilta löytyy norjalaista rahoitusta ja valmennusoppia.

Mathare antoi meidän avata omaa peliämme ihan rauhassa ja he aloittivat ottelun yhtä lailla tunnustellen kuin mekin. Prässi muuttui tiukemmaksi vasta puolenkentän tietämillä. Saimme rakennella peliämme ehkä rauhallisemmin kuin koskaan aiemmin turnauksessa – niin hullulta kuin se kuulostaakin – mutta kun Mathare sai riiston, sen jälkeen lähdettiin rivakasti kohti maaliamme. Heidän pelinopeutensa ja yksilöiden ratkaisut olivat selkeästi parempia kuin yhdenkään aiemman vastustajamme. Heidän riistonsa hetkellä oli tärkeää, että meillä ei ollut liian montaa pelaajaa niin sanotusti pallon yläpuolella eli pallon ja Matharen maalin välissä. Muutoin seurauksena oli vastahyökkäys ylivoimalla.

Ensimmäinen kymmenen minuuttia oli tasaista tarkkailua, vaikka Matharella oli hienoinen pallonhallinta ja heidän pallollinen pelinsä oli laadukkaampaa. Silti meillä oli myös hyviä hyökkäyksiä ja tilaisuuksia maaleihin. Sitten Mathare iski 1-0 ja jouduimme saman tien muuttamaan taktiikkamme tarkkailusta rohkeammaksi pelaamiseksi, sillä turnauspeliajan ollessa normaalia sarjapeliä lyhyempi, aikaa mihinkään ylivarovarovaisuuteen ja tilannetarkkailuun ei ole. Sitä paitsi pelifilosofiaamme ei sovellu ollenkaan ihmettely, kun olemme tappiolla, ja nyt olimme tappiolla ensimmäistä kertaa Norway Cupissa.

Peli muuttui fyysisemmäksi, sillä nostimme prässiämme ja riistojen korkeutta. Ottelussa alettiin nähdä jopa taklauksia ja sähköisyys lisääntyi. Yleisökin alkoi innostua ottelutapahtumiin. Ottelu alkoi nousta kansainvälisen turnauksen välieräottelun vaatimalle tasolle. Sitten koimme ottelun ja ehkä koko turnauksemme kulminaatiopisteen. Topparimme ja Matharen kärki tavoittelivat palloa tasapäisesti ja rintarinnan rangaistuspotkualueellamme, Matharen kärki kellahti kumoon ja ottelun norjalainen erotuomari määritteli tilanteen rangaistuspotkuksi (2-0). Vaikka lasini ovat sinivalkoiset, tuomio oli ottelun hengen vastainen ja hyvin tyypillinen lahjatuomio. Vieläkään en voi tunnustaa tuomiota oikeutetuksi rangaistuspotkuksi, jos katson tilanteen videolta. Ja vaikka katsoisin tilanteen minkä tahansa hidastuskuvien kautta, en tunnusta tuomion oikeellisuutta.

Mutta se, mitä en tunnusta, ei ole merkityksellistä, eikä mikään videokuva ole merkityksellinen, vaan erotuomarin hetkessä tekemä päätös on oleellisin asia. Olen itse toiminut muutamia vuosia erotuomarina ja tiedän tasan tarkkaan, kuinka hankalaa tuomarointi on, kun pelinopeus on korkea, pelaajat ovat lähekkäin ja näkymä tilanteeseen saattaa olla rajoitettu. Tuomion tai tuomion tekemättä jättämisen täytyy tulla hetkessä. Erotuomari, joka alkaa miettiä jotain hetkeä, on kaikkein huonoin erotuomari, sillä hetkiä tulee tämän tästä ja edellisen hetken mentyä ohi ollaankin jo seuraavassa hetkessä. Mietiskelevä erotuomari olisi suorastaan yleinen huvitus kentällä.

Tauolla muutimme taktiikkaa hyökkäävämmäksi ja siirryimme 4-1-4-1 –systeemistä 4-4-2 -systeemiin, jossa tuossakin toinen keskikentän keskustan pelaaja sai suuret valtuudet tukea hyökkäyksiä. Saimmekin runsaasti hyviä hyökkäyksiä aikaan ja useita todella hyviä maalipaikkoja, mutta maaleja ei syntynyt, vaan kova kenialaisjengi iski vielä yhden niitin omalla vastahyökkäyksellään, ja voitti ottelun lopulta 3-0. Toinen puoliaika oli erinomainen esitys valkoisen joukkueen tahtotilasta pelata voitosta melko epätoivoisessakin tilanteessa. Päät eivät painuneet missään vaiheessa ja kaikki tilanteet – niin pallottomat kuin pallolliset – vietiin loppuun saakka.

Ottelun loputtua kenialaisten kannattajat ryntäsivät kentälle riemusta kiljuen ja alkoivat tanssia omia opittuja perinnetanssejaan keskiympyrän liepeillä. Oli ilmeistä, että ”Suomen U13-joukkueen” voittaminen oli heidänkin turnauksensa kulminaationsa ja paraatihetkensä. Lopuksi asetuimme yhteiskuviin joukkueittain, ja ehkä taas tuolla minimalistisella hetkellä koin urheilun olevan yhteinen hyvä tässä globaaliuden sekamelskassa, mikä sisältää valitettavasti paljon myös negatiivisia asioita. Jalkapallo on sitä kauneinta globaaliutta. Enää puuttuu runo, ja sen jälkeen itken omalle imelyydelleni.

Ottelun jälkeen annoimme ottelupalautteen joukkueelle ja se oli lyhyt tyyliin: pelasitte hyvin ja ennen kaikkea pelasitte huikean turnauksen. Koska kaikki tunteiden kanavat oli tyhjennetty niin valmennuksen kuin pelaajien sisältä, oli täysin turhaa alkaa suorittaa mitään syväanalyysia kyseisestä paljon odotetusta ottelusta.

Saman päivän illan korvalla alkoi sataa vettä ja sitä tulikin kerralla enemmän kuin vain muutama pisara. Kaatosade oli useita kymmeniä millimetrejä sadevesimittarilla mitattuna ja se kesti melko pitkään. Tämä kasteli kentät totaalisesti ja näin ollen illan finaaleja jouduttiin pelaamaan hyvin liukkaissa olosuhteissa. Kävimme katsomassa kuinka Mathare United suurin piirtein leikitellen käveli voittoon 98-ikäluokan loppuottelussa. Paras joukkue oli voittanut 106 joukkueen ikäluokan. Loppuottelun jälkeen suoritettiin palkintojenjako, joka oli suuruusluokaltaan tai koreografialtaan kuin aikuisten MM-kisojen palkintojenjako. Saimme nousta yhdessä norjalaisen Lynin kanssa Norway Cupin päälavalle noutamaan pronssimitalit, lohkovoittajan plagaatin ja kolmossijasta jättimäisen pytyn. Edes kaatosateesta tihkusateeksi himmennyt sade ei haitannut aurinkoista tunnelmaa.

Palkintojuhlat jatkuivat joukkueen osalta klassisesti niin, että jokainen joukkueen pelaaja sai suudella ja halata Poikaa vuorollaan. Myös sinisen ryhmän pelaajat yhtyivät juhlallisuuksiin, sillä heille saavutuksesta kuuluu vähintään yhtä suuri henkinen osuus kuin valkoisenkin ryhmän pelaajille. Tämä joukkue oli ja on aina yksi ja ainoa FC Kuusysi 98. Toivottavasti kaikki pelaajat ja joukkueen lähellä ja kauempanakin olevat henkilöt ymmärtävät sen. Jos he eivät ymmärrä sitä nyt, viimeistään he ymmärtävät sen muutaman vuoden kuluttua, kun kaikki pytyt ovat menettäneet loistonsa ja jäljellä on kuitenkin ihmiset ja ystävyys. Itse olen aina omaksunut asian niin, että urheilu on hienoa, voittaminen on mahtavaa, mutta hyvä porukka on parasta elämässä.

En koskaan unohda tätä remmiä enkä tuota Oslon reissua. Kaikkea tapahtui – muutakin kuin pelaamista, syömistä ja nukkumista - ja aina kun tapahtuu, kaikki se mitä tapahtuu, ei ole aina kukkaiskedoilla tanssimista, mutta tapahtumiakin pitää katsoa kokonaisena kuvana – joukkueen näkökulmasta. Jos ajatellaan, että yksittäinen tai yksittäiset pelaajat eivät ole joukkueen pelisääntöjen määrittelyjen sisällä, syy ei ole joukkueen, vaan siinä että kyseiset yksilöt eivät ymmärrä olevansa osana joukkuetta. Silloin on olemassa kaksi ratkaisumallia: yksittäiset pelaajat pitää saada ymmärtämään, mitä tarkoittaa joukkue tai sitten toisena vaihtoehtona on se, että yksittäiset pelaajat, jotka eivät ymmärrä joukkueen olemusta, voivat ihan rauhassa katsella muita vaihtoehtoja toteuttaa omia urheilullisia ambitioitaan. Hyvin toimiva jalkapallojoukkue ei ole päiväkoti tai sosiaalihuoltamo. Brum-brum...

Voitto- tai kolmossijajuhlat, mutta tälle joukkueelle kuin voittojuhlat, jatkuivat illalla majoituskoululla tanssin ja laulun merkeissä. Poika oli mukana juhlissa ja Poika sai kyytiä, mutta ehjä se lienee edelleen. Saunaan sitä ei ole tietääkseni viety eikä siinä ole paistettu nakkeja. Ja koko joukkue tanssi ja lauloi.

Finaalipäivän jälkeinen päivä – lauantai – oli vapaapäivä ja ohjelmassa oli normaalien aamulenkkien lisäksi uimalakäyntiä, toisen finaalipäivän ottelujen seuraamista ja joukkueen sisäinen jalkapallo-ottelu niin, että ”syntyperäiset kyykkäläiset” kohtasivat ”emigranttikyykkäläiset”. Emigrantit voittivat ottelun. Illalla siivottiin majoitustila ja pakattiin suurin osa matkavarusteista lähtövalmiiksi. Ja vielä viimeisenäkin iltana pidettiin koko joukkueen yhteinen hetki, jossa kerrattiin mennyttä viikkoa. Kiitos Oslo! Kiitos pelaajat!

Seuraavana päivänä suoritettiin sama matka kuin tullessa ja likipitäen samalla aikataululla ja ”kohta” oltiinkiin Viking Linen Tukholman pään terminaalissa. Astuminen laivaan, ruokailu, väsymystä ja nukkumaan. Aamulla sitten Helsinki, bussi ulos laivasta ja kohti kotia. Lahteen saavuttuamme bussista nousi todella väsynyt, mutta tyytyväinen porukka. Yksitoista päivää ja aika paljon samojen naamojen katselua ja aika paljon samojen naamojen suusta lähteviä juttuja oli kuunneltu.

Mutta joukkue selvisi testistään ja jo nyt olen varma, että kesällä 2012 tämä joukkue matkaa johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle. Se, että minne ja miten, sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Taloudelliset näkökohdat sanelevat tietysti osin, mutta henkisten ominaisuuksien ollessa mittarina tämä joukkue kykenee matkaamaan mihin vain yhdessä - vaikka Grönlantiin melomalla.

Matka on aina enemmän kuin pelkkä fyysinen matka. Mitä kauemmin matka kestää, sitä enemmän matka muuttuu henkiseksi matkaksi. Tässäkin mielessä oli hyvä matkustaa yhdessä yksitoista päivää. Valmentajana näin tasan tarkkaan, kuka pelaaja kykenee matkustamaan fyysisesti ja kuka myös henkisesti. Ja ne pelaajat, jotka kykenevät matkustamaan myös henkisesti, ne pelaajat tulevat jatkossakin rakentamaan FC Kuusysi 98-joukkueen selkärangan. Jalkapallo on kuitenkin peli, jossa pärjääminen edellyttää fyysisten ominaisuuksien lisäksi todella paljon henkisiä ominaisuuksia, ja mitä enemmän junnuille tulee ikävuosia, sitä enemmän henkisten ominaisuuksien merkitys tulee korostumaan.

Henkisesti, kiitos.

Olen tietoisesti välttänyt mainitsemasta nimenomaisia pelaajia nimeltä tässä matkapäiväkirjassa, sillä koko tämän reissun ja siitä tapahtuneen kerronnan ydinidea on joukkue. Totta kai joukkueessa on aina pelaajia, jotka ratkaisevat otteluita, ja pelaajia, joiden ominaispaino joukkueen pelaamiselle on enemmän kuin jollakulla toisella pelaajalla. Mutta siitä huolimatta olen havainnut tämän kyseisen joukkueen suurimman vahvuuden olevan se, että se on nimenomaan hyvä joukkueena eikä kasana hyviä yksilöitä.

Mainitsen kuitenkin nimeltä ne pelaajat, jotka saavuttivat FC Kuusysi 98:n historian tähän mennessä parhaimman tulossaavutuksen, eli FC Kuusysi valkoinen Norway Cupissa 2011: Santeri Pakkanen (mv.), Matias "Matu" Eerola, Eetu Salo, Kalle "Kaltsu" Veijalainen, Jesse Mäkelä, Matias "Telaketju" Kauria (C), Joonas "Jontte" Tuomi, Niklas "Gee" Granqvist, Eero "Juna" Karjalainen, Samuel "Samppa" Sorvali, Mauri "Maukka" Ojapalo, Aulis "Aukki" Tuominen, Aleksi "Allu" Aalto, Lassi "Taikajalka" Setälä, Ilmari "Imppu" Lehtinen ja Henri "Henxeli" Eskeli.

Matka jatkuu...

Tulokset:

www.cupassist.com/resultater/vis.php?turn=norwaycup2011